Ice Skating Tour 15.11.2018

15.11.2018


Seuramme järjestää yhteistyössä STLL:n ja Luisteluliiton kanssa Ice Skating Tour -tapahtuman Lohjalla 15.11.2018 klo 9-14 koululaisluistelu ja klo 18-20 Koko perheen luisteluita.

"Ice Skating Tour järjestää vuosittain n.70 luistelutapahtumaa ympäri Suomen. Konseptiin kuuluvat koululaisluistelut sekä koko perheen luisteluillat. Koululaisluisteluissa viiletetään luokka-aste kerrallaan, energisten Tour-ohjaajien tahdissa tunnin ajan. Luisteluillat taas pidetään nimensä mukaan iltaisin klo 18-20. Ne ovat kaikille avoimia tapahtumia, joissa liikunnan ilosta ja fiiliksestä nautitaan koko perheellä kahden tunnin ajan, mukana on myös ohjelmaa perheen pienimmille.

21. kertaa järjestettävä Ice Skating Tour -jättikiertue järjestetään yhteistyössä kaupunkien, kuntien sekä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa.

Ice Skating Tour konsepti on Luisteluliiton operoima kokonaisuus, jota tehdään yhdessä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien, koulujen sekä Taitoluisteluliiton kanssa. Ice Skating Tour on liikuttanut ja innostanut koululaisia Suomessa vuodesta 1998 alkaen. Tapahtuman toteutusta ovat yhteiskuntavastuullisella panoksellaan mahdollistamassa yhteistyökumppanit S-ryhmä, Fazer, Viking Line, LähiTapiola, Nordqvist ja Framery."

-Luisteluliitto